Kiinalainen Xiaomi teknologiayritys on esitellyt uusia huikeita Hyper Charge-latausteknologioita, jotka nostavat rimat uusien ennätysten suhteen, niin langallisen kuin langattoman latauksen osalta. Tuoreimmassa versiossaan Xiaomin langallisen pikalatauksen teho yltää jopa 200 wattiiin ja langattoman pikalatauksen teho 120 wattiin.
200 watin langallinen lataus lataa 4000 mAh akun aivan tyhjästä täyteen 8 minuutissa ja 120 watin langaton lataus puolestaan täyttää 4000 mAh akun 15 minuutissa. Mikäli akkua ei tarvitse täyteen asti ladata ja haluaa saada akkuun vain hieman virtaa, onnistuu sekin todella nopeasti, nimittäin 200W langallinen lataus täyttää 4000 mAh akun 10 prosenttiin vain 44 sekunnissa ja 50 prosenttiin 3 minuutissa. Langaton lataus taas puolestaan täyttää akun 10 prosenttiin yhdessä minuutissa ja 50 prosenttiin 7 minuutissa. Todella nopeaa toimintaa, oli sitten kyseessä langaton tai langallinen lataus.
Xiaomi on ollut jo aikaisemmin tunnettu sen tehokkaista latauksista, sillä viime vuoden lopulla kyseinen yritys esitteli langattoman 80 watin Mi-lataustekniikan ja esimerkiksi tuore Mi 11-puhelin tukee 55 watin langallista latausta ja 50 watin langatonta latausta. Xiaomin puhelimet ovatkin hyvä valinta kuluttajille, jotka pitävät pelaamisesta puhelimillaan. Esimerkiksi nettikasinoilla pelaamiseen nämä Xiaomin puhelimet sopivat todella hyvin, tarkista täältä kaikki uusimmat nettikasinot, niin pääset laittamaan Xiaomi puhelimesi ja sen akun keston heti testiin.
Akun kesto Xiaomi puhelimissa on hyvä ja tarvittaessa akun saa ladattua huippunopeutta, joten pelaamiseen pariin pääsee todella nopeasti aina takaisin. Ensimmäisen kerran Xiaomi esitteli 100 watin pikalatausta jo vuonna 2019. Sittemmin 120 watin pikalataus nähtiin myyntiinkin tulleessa Mi 10 Ultra- puhelimessa, joka tuotiin markkinoilla Kiinassa vuonna 2020.
Aiemmat alan nopeimmat lataustekniikat älypuhelimissa ovat pystyneet täyttämään akun tyhjästä täyteen noin 15 minuutissa, johon verrattu Xiaomin uusi lataustekniikka on selkeästi huikea parannus latausnopeuteen. Xiaomi on siis melkein puolittanut latausajan edelliseen nopeimpaan lataus tekniikkaan verrattuna. Sekä 200 watin langallinen että 120 watin langaton pikalataus ovat sekä teholtaan että latausnopeudeltaan ennätyksellisiä älypuhelimissa. Tämä uusi Hyper Charge- menetelmä esiteltiin yleisölle kustomoidun Mi 11 Pro -puhelimen avulla.
Xiaomi ei ole toistaiseksi vielä paljastanut tai kertonut kuluttajille, milloin näitä näin nopeita pikalataus teknologioita tullaan näkemään osana kuluttajille myytäviä älypuhelimia. Xiaomilla voi olla vielä ratkaistavana ongelmia esimerkiksi tehon mukana kasvavaan lämmöntuottoon liittyen, minkä lisäksi suuremman tehon käyttäminen voi rasittaa akkua ja heikentää sen käyttöikää. Vaikka ei olekaan vielä tiedossa milloin kuluttajat pääsevät nauttimaan tästä huippuunsa viritetystä lataus teknologiasta, on se ainakin varmaa, että tämä teknologia on erityisen odotettu varmasti monella taholla.