Alphabet Incin (GOOGL.O) Google kertoi keskiviikkona rakentavansa merenalaisen kaapelin Yhdysvaltojen, Brasilian, Uruguayn ja Argentiinan välille internetyhteyksien buustaamiseksi näissä maissa.
Firmina-nimellä kulkeva kaapeli tulee olemaan maailman pisin Google kertoi blogipostauksessaan. Kaapeli tulee kulkemaan Yhdysvaltojen itärannikolta Las Toninasiin Argentiinaan sekä Praia Grandeen Brasiliaan ja Punta del Esteen Uruguayin.
”Firmina parantaa Googlen palveluja käyttäjille Etelä-Amerikassa. 12 kuituparilla kaapeli kuljettaa liikennettä nopeasti ja turvallisesti Pohjois- ja Etelä-Amerikan välillä antaen käyttäjille nopean alhaisen viiveajan pääsyn Googlen tuotteisiin, kuten Search, Gmail ja YouTube sekä Google Cloud -palvelut,” Google sanoi.
Ilmoitus tehtiin juuri keskellä internetin ja pilvipalveluiden kysynnän nousukautta, jonka syynä on COVID-19-pandemian aiheuttama töiden, shoppailun ja viihteen siirtyminen nettiin.